zef_logo.png
Ë
ZEF ZEF • syyskuuta 16, 2015

[Video] Jaakko Alasaarela: Älä koskaan anna periksi


[Video] Älä koskaan anna periksi

ZEFin toimitusjohtaja Jaakko Alasaarela puhuu rohkaisevasti Laivakankaan koululaisille elämästä, unelmista ja tavoitteista.

Jaakon viesti oppilaille on se, että mitä ikinä elämässäsi haluat tehdä, niin tee se äläkä koskaan anna periksi.

Jaakon oma tarina peruskoulusta on seuraava: Koulun viimeisenä päivänä rehtori kuulutti hänet kansliaan. Rehtori sanoi Jaakolle ystävällisesti, että hänellä oli enemmän poissaoloja kuin paikallaoloja ja äidinkielen numero oli nelonen. Rehtori kuitenkin ymmärsi, ettei Jaakkoa hyödyttänyt jättää luokalle ja nosti äidinkielen arvosanan vitoseen.

”Jos olet saanut huonoja arvosanoja, niin se ei kerro, että olisit jotenkin huonompi kuin muut. Kouluarvosanat kertovat ainoastaan sen, kuinka paljon sinua kyseinen aihe kiinnostaa ja kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen eteen.”

Jaakko ei ole jättänyt rehtorin hänelle suomaa tilaisuutta käyttämättä ja haluaakin rohkaista muitakin tekemään aina parhaansa unelmien eteen.

Katso innostava ja rohkaiseva video periksiantamattomuudesta ja unelmien toteuttamisesta.

 

 




Ota yhteyttä

Palvelemme kaikissa kyselyihin liittyvissä asiakastarpeissa. Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun välittömästi yhteyttä.