zef_logo.png
Ë
Tuomas Haapsaari Tuomas Haapsaari • joulukuuta 17, 2015

Hyvässä työyhteisössä iloitaan toisten onnistumisista


Hyvassa_tyoyhteisossa_iloitaan_toisten_onnistumisista.png

Eräänä syysiltapäivänä syvä keskittymiseni herpaantui aktiivisten myyntimiestemme iloiseen keskusteluun. Kuulin kun myyjät iloitsivat keskenään hyvästä uudesta asiakkuudesta. Melutaso nousi niin korkealle, että keskeytin hetkeksi työni ja menin katsomaan, mistä oli kyse.

Pian selvisi, että olimme saaneet uuden hienon asiakkuuden. Kaupan oli tehnyt myyjä, joka ei ollut vielä paikalla juhlistamassa onnistumista. Hetken aikaa mietin, miksi muut myyjät iloitsivat kaupasta niinkin paljon, vaikka kukaan heistä ei ollut osallistunut kyseiseen kaupantekoon.

Kysyin asiasta myyjiltä varovasti ja sain hyvin selkeän vastauksen:

"Kun kuka tahansa meidän tiimistä onnistuu, niin sitä juhlitaan yhdessä. Me pelataan kaikki yhteen pussiin."

Lisäksi he kertoivat, että kyseisellä myyjällä oli ollut hieman kuiva kausi meneillään, joten koko tiimi vahvistui tämän onnistumisen myötä. Koko tiimi iloitsi yhden puolesta. Pakko sanoa, että myyjien yhdessä juhliminen lämmitti omaa mieltäni.

Aloin miettiä, kuinka tärkeää jokaisessa työyhteisössä on iloita toisten onnistumisista. Niin helposti mennään siihen malliin, että jokainen keskittyy vain omaan tekemiseen ja toisten onnistumisista ei juurikaan välitetä, tai ainakaan juhlita yhdessä.

"Tiimin vahvuus on sen heikoin lenkki."

Mietippä tapahtumaa sen myyjän kannalta, joka huippu-asiakkuuden sai hommattua. Voisi kuvitella, että hänestä muidenkin myyjien fiilistely tuntui erityisen hyvältä. Kukapa sitä yksin jaksaisikaan kovin paljoa juhlia. Sanotaankin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Varsinkin myyntitiimeissä kilpaillaan helposti toisia vastaan. On hyvin yleistä, että hyviä myyntivinkkejä pimitetään toisilta myyjiltä, jotta itse sijoittuisi mahdollisimman korkealle keskinäisissä myyntikilpailuissa. Rohkaisisin kaikkia johtajia auttamaan koko tiimiä ymmärtämään, että yhdessä tekeminen ei ole keneltäkään pois, päinvastoin.

Jos jokainen myyjä pitää huolen siitä, että oma osaaminen on kaikkien tiimiläisten hyödynnettävänä ja käytössä, niin koko tiimin osaaminen kasvaa kohisten ja kaikkien tulokset nousevat. Tämä sama ajatus pätee tietysti mihin tahansa organisaation osaan.

Me kaikki kaipaamme toisilta rakkautta, arvostusta ja tukea. Mikä olisikaan mukavampaa kuin olla osa sellaista tiimiä, jossa kaikkia näitä saisi kokea.

Rohkaisisinkin sinua johtajana luomaan sellaista ilmapiiriä ja yrityskulttuuria, jossa pelataan avoimesti tiiminä, työkaveria tukien. 

Lataa tästä työsi tueksi ilmainen opas Hyvän yrityskulttuurin johtamiseen.

Lataa ilmainen opas: Kuinka johdat hyvää yrityskulttuuria

Tuomas Haapsaari, CMO




Ota yhteyttä

Palvelemme kaikissa kyselyihin liittyvissä asiakastarpeissa. Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun välittömästi yhteyttä.